Suomen poliittisen näyttämön seuraavat kaksi vuotta voivat olla poikkeuksellisen tärkeitä. Eduskuntavaalit käydään huhtikuussa 2011. Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on tammikuussa 2012. Välissä on vain kahdeksan kuukautta.
Kokoomukselle mielipidemittaukset lupaavat hyvää. Kannatus on kasvamassa eduskuntavaaleissa, eikä presidentinvaalien kannatusmittauksissa ole oikeastaan nähtykään kuin yksi todellinen kandidaatti. Sauli Niinistöllä on vahva kansan tuki.
Varmaankin juuri tuo tuki oli ponnin sille, että osa kansanedustajista halusi ampua Niinistöä puskasta puhemiesvaaliäänestyksessä. Paljon todennäköisemmin kyse oli yksinkertaisesta pyrkimyksestä satuttaa kuin ohjelmallisesta kapinoinnista. Tästäkin Niinistö selvisi voittajana.
Sauli Niinistö on ollut eduskuntavaalien ääniharava peräti kolmessa eri vaalipiirissä. Vaaleissa 1995 hän sai Varsinais-Suomesta 18 946 ääntä. Helsingistä 1999 hän sai 30 450 ääntä. Sen luultiin olevan paljon – kunnes 2007 hän sai Uudeltamaalta 60 563 ääntä. Presidentilliseksi kannatuksen tekee se, että sitä hänelle riittää yli puoluerajojen.
Hänen kannatuksensa perustuu luonteikkaaseen johtajuuteen. Niinistölle ei sanella, miten asiat pitää ymmärtää.
Puheenjohtaja Jyrki Katainen kertoi viime viikolla vaihtavansa vaalipiiriä Uudellemaalle, siis samaan vaalipiiriin, josta Niinistö viime vaaleissa valittiin.
Saman tien käynnistyi iltapäivälehdissä jälleen keskustelu isänmurhasta.
Sillä ei ole ollut merkitystä, että Katainen on ennen ilmoitustaan keskustellut asiasta Niinistön kanssa, eikä sillä, että hän on painokkaasti esittänyt toivomuksen Niinistön ehdokkuudesta myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Hyvin vaikea on tavoittaa sellaista ajatuksen juoksua, että tässä olisi kysymys isänmurhasta. Katainen on ajatellut puolueen parasta ja toiminut niin kuin vastuullisen puheenjohtajan tuleekin toimia.
Kokoomuksen puoluekenttä haluaa laajalti ja koko sydämestään Sauli Niinistön Suomen seuraavaksi presidentiksi. Tästä ei varmasti ole epäilystäkään.
Ensi kevään eduskuntavaaleissa hänet saatettaisiin valita edellisvaalejakin hirmuisemmalla äänimäärällä eduskuntaan. Se yhdessä kokoomuksen vaalivoiton kanssa loisi lujan pohjan presidentinvaalien menestykselle.
Tapani Mäkinen
Etelä-Karjala
Keski-Suomi
Kymenlaakso
Pohjois-Pohjanmaa