Bruttokansantuote aleni viime vuonna 7,8 prosenttia eli enemmän kuin yhtenäkään 1990-luvun laman vuotena.
Viennin arvo romahti tammi-marraskuussa 33 prosenttia, mikä on euroalueen suurin pudotus. Teollisuustuotanto supistui marras-tammikuussa 22 prosenttia ja kaupan myynti 17 prosenttia.
Työllisiä oli vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä runsaat satatuhatta vähemmän ja työttömiä runsaat 60 000 enemmän kuin vastaavana aikana edellisenä vuotena.
Työttömyysturvan menot nousivat kaksinkertaisiksi vuodesta 2008 vuoteen 2010, työttömyysaste kohoaa tänä vuonna vielä yli kymmenen prosentin.
Näistä synkistä näkymistä huolimatta yrityksiä kiitetään siitä, että ne pyrkivät irtisanomisten sijasta lomauttamaan – ja välttämään viimeiseen asti 1990-luvun laman reaktioita.
Toista on sen sijaan työtaistelurintamalla. Lakkokenraalit seisauttavat Suomen maalla, merellä ja ilmassa. Heitä eivät pääministerin tai muiden tahojen vetoomukset ja paheksumiset hetkauta.
Talouskriisin ennakoidaan heijastuvan yhä voimakkaasti työmarkkinoille.
Työllisyys heikkenee kaikilla mittareilla mitattuna. Ansiokehitys jatkuu suhteellisen nopeana edellisen neuvottelukierroksen seurauksena. Palkkasumma on kääntynyt laskuun yksityisellä sektorilla ja palkansaajien ostovoiman kasvu pysähtyy. Yritysten hintakilpailukyky heikkenee.
Mitäpä me tähän lisää kaipaamme?
Lakkoja, joista lakkoon osallistuvatkin ovat hämmentyneitä. Itse kukin ymmärtää, että lakkoilu avainaloilla voi siirtää työpaikkoja Suomesta ulkomaille.
Kun keskitetyistä tulopoliittisista kokonaisratkaisuista on luovuttu, ennakoidaan nyt vaadittavaa muutosturvaa liittokohtaisiin neuvotteluihin. Jos rintama pettää ahtaajien kohdalla, sillä saattaa olla heijastusvaikutuksia muille aloille.
Erittäin hankala sovittelutehtävä valtakunnansovittelijalle.