Pääkirjoitus

Kokoomus lähtee vaaleihin eko- ja EU-linjoin

Jyväskylässä Jyrki Katainen (kok.) sitoi puolueensa tiukasti EU:n yhteiseen talous- ja rahapolitiikkaan. Ympäristöpolitiikan viestinnässä hän myönsi kokoomuksen epäonnistuneen.

EERO ILONIEMI
AATE. ”Muutokset puhuttaessa mahdollisia”- luki lehdistölle jaetun Jyrki Kataisen puheen alussa. Ja muutoksia todellakin tuli, pitkän puheen ensimmäiset minuutit olivat kokonaan improvisoituja. Ne kertoivat puheenjohtajan tunnelatauksesta, mutta myös muutoskyvystä.
Kataisen puhe oli jakautunut neljään osaan. Ensimmäisessä hän kävi voimakkaasti poliittisten helppoheikkien kimppuun.
– Populismi syntyy liian helpoista vastauksista vaikeisiin asioihin.
Katainen kuvasi kokoomusta vastuunkantajapuolueeksi, jonka kantin täytyy riittää kertoa myös epämiellyttäviä totuuksia.
– Kokoomuksen erottaa muista puolueista eräs merkittävä piirre.  Me emme tarkastele yhteiskuntaa ja päätöksentekoa eri ihmisryhmien etunäkökohdista. Emme ole etujärjestö. Pyrimme jokaiselle ihmiselle parhaisiin ratkaisuihin.
Lausuma oli selvä haaste kahdelle muulle nk. suurelle puolueelle. Puheensa jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kokoomusjohtaja korosti kuitenkin, että hänen puheensa populismista ei ollut suunnattu keneenkään tiettyyn henkilöön.
Viesti perille
Kataisen mielestä kokoomuksen viestiä siitä, että vastakkainasettelun aika on ohi, ei ole oikein ymmärretty.
– Se ei tarkoita, etteikö saisi olla eri mieltä. Perustellut erilaiset mielipiteet ovat arvokkaita. Se tarkoittaa sitä, että eri ihmisryhmien etulähtökohdista tarkastelemalla emme saa rakennettua parempaa Suomea. Meidän on katsottava yhteistä etua, jokaisen etua.
Puheensa toisessa osassa Katainen käsitteli kansainvälistä taloustilannetta ja finanssikriisiä.
Hän peräänkuulutti yritysmyönteistä ilmapiiriä ja innovaatiota tukevia julkisia investointeja ja hallinnollisia ratkaisuja. Yhtenä tällaisena hän näki yliopistouudistuksen.
– Poikkeuksellisen laaja, fantastinen yliopistouudistus on merkittävämpi kuin moni uskoo.
Uudistuksiin hän luki myös hallituksen ajaman verouudistuksen, jossa tulee keskittyä työn verotuksen sijasta ympäristö- ja kulutusverotukseen.
– Kyseessä on kahden miljardin euron ekologinen verouudistus.
Älä pelkää
Uudistuksia tarvitaan myös toipumiseen finanssikriisin aiheuttamasta velkaantumisesta.
– Moni pelkää kriisin jälkeistä talouskuuria. Ei tarvitse pelätä. Ketään ei jätetä heitteille ja jokainen lapsi saa koulutuksen.
Katainen luetteli viisi tapaa, joilla lamaa voi hoitaa: pidemmät työurat, valtion ja kuntien hallinnon uudistus, talouskasvua vahvistavat verouudistukset, menosäästöt ja veronkorotukset.
– Ne, jotka vastustavat työurien pidentämistä, tuottavuusohjelmaa ja verouudistuksia, ajavat Suomea kovempiin veronkiristyksiin ja menosäästöihin, hän muistutti.
Kolmanneksi Katainen käsitteli kokoomuksen suhdetta EU:hun.
EU:n julkisten talouksien kriisi, euron kriisi ja eurooppalaisen rahoitusjärjestelmän haavoittuvuus ovat nostaneet niin tiivistyvän liittovaltion kannattajat kuin euroskeptikotkin poteroistaan. Kataisen puhe Jyväskylässä oli silmiin pistävän voimakas puolustus EU:lle.
Keväällä EU-vaalit
Siinä missä niin keskustan ja varsinkin demareiden leireistä on kuultu toppuuttelua yleiseurooppalaista politiikka kohtaan, kokoomus sitoi itsensä visusti Eurooppa-myönteiseen leiriin. Katainen teki sen niin voimakkaasti, että sillä saattaa olla vaikutuksia ensi kevään eduskuntavaalien tuloksiin, varsinkin jos eurojärjestelmä jatkaa kompurointiaan.
– Tällä hetkellä olemme puolueena yksin tällä linjalla, mutta uskon edustavamme fiksujen suomalaisten suurta enemmistöä, hän haastoi eurokriitikoita.
Katainen perusteli valintaansa kokoomuksen roolilla EPP:ssä ja laajemminkin.
– Meille EU on toinen kotikenttä. Suomi ei yksin pääse kaikkiin pöytiin, mutta EU:lla on montakin tuolia, ja sitä kautta voimme vaikuttaa.
Täysimittaiseksi liittovaltion kannattajaksi hän ei kuitenkaan ilmoittautunut. Kataisen mielestä muiden päätöksiin ei pidä alistua.
– Olemme valtiollisesti itsenäisiä ja siten vapaita vaikuttamaan omiin asioihimme.
Viisi miljoonaa
vihersävyä
Pitkä puhe huipentui puoluekokouksen teemaksi valittuun ympäristöpolitiikkaan.
– Me olemme tässä hallituksessa tehneet todennäköisesti historian suurimman ekologisen verouudistuksen.
Siitä huolimatta, että kokoomuksella on pitkä ja kunniakas historia ympäristöasioissa Pertti Salolaisen ja Sirpa Pietikäisen luonnonsuojelutyöstä sekä Sari Sarkomaan työsuhdematkalipusta aina Alexander Stubbin EU:ssa ajamaan Itämeri-strategiaan, mielikuvat kokoomuksesta ympäristöpuolueena ovat hämäriä.
– Me olemme epäonnistuneet pahoin kertomaan uskottavasti omat ajatuksemme ympäristöpolitiikasta, myönsi Katainen.
Hänen mielestään nyt on aika tuoda esiin kokoomuslainen ympäristöfiksu politiikka. Kataisen mielestä ympäristöpolitiikasta on tehty liian vaikeaa ja sen myötä ihmisiltä on kadonnut aloitteellisuus. Hän kehotti pieniin tekoihin.
– Ympäristövastuun ei tarvitse olla kurjuuden harjoittelua eikä tuomiopäivän julistamista.
Puheenjohtaja myös listasi kokoomuksen kolme keskeisintä ympäristötavoitetta.
– Tehdään Suomesta hiilivapaa yhteiskunta.
– Tehdään suomalaisista maailman ympäristötietoisin kansa.
– Tehdään Suomesta ympäristöteknologian suurvalta.
Oli hänellä vielä yksi poliittinenkin tavoite, jonka avulla kaikki edellä mainittu on määrä toteuttaa.
– Tehdään historiaa! Kokoomus ei ole koskaan ollut suurin puolue eduskuntavaalien satavuotisessa historiassa. Joko olisi aika todelliselle muutokselle?

Fantastisesti hoidettu fantastinen homma

PERUSTELUT. Jyrki Katainen valittiin jatkamaan kokoomuksen puheenjohtajana, koska hän on tehnyt ”fantastista ” työtä, jota kokoomusväki on saanut tuulettaa ja ”hyvä draivi ” on leijaillut koko Suomeen.
Kataisen yksimielisen valinnan tueksi ensimmäisen kannatuspuheenvuoron piti opetusministeri, Kokoomuksen naisten liiton puheenjohtaja Henna Virkkunen, joka kiitti Kataista puolueen arvojen kirkastamisesta.
Virkkusen mielestä Suomen pääministeriä valittiin Jyväskylässä eikä keskustan puoluekokouksessa Lahdessa. Arvion tueksi oli juuri julkaistu Ylen Taloustutkimuksella teettämä selvitys, jonka mukaan suomalaiset pitäisivät parhaana henkilönä pääministeriksi juuri Kataista 23 prosentin kannatuksella.
Helsingin piirin puheenjohtaja Sirkka Lekmanin mukaan Kataisen fantastisen työn ansiosta kokoomus ei ole koskaan ollut näin yhtenäinen.
Kokoomusnuorten puheenjohtajan Wille Rydman kiitti, että Katainen on osannut kunnioittaa kokoomuksen erilaisia vivahteita, vaikka yksilöistä koostuva puolue lienee vaikeimmin johdettavia puolueita.
Katainen itse kertoi, että kokoomuksen puheenjohtajuus on hieno tehtävä, johon kannattaa pyrkiä.
– Fantastinen homma! Olen nauttinut tästä työstä.
Katainen korosti arvostavansa kaikkea palautetta, jota on saanut, myös pienimpiäkin tervehdyksiä turuilla ja toreilla.
– Luulette varmaan, etten muista, kun kävitte tervehtimässä, mutta kyllä minä muistan. Se on äärettömän tärkeätä. Siksihän me koko puoluejohto ja koko joukko tätä työtä teemme. (MH)