Vuoden päästä maassa väitellään siitä, millä konsteilla talouskriisin runtelema julkinen talous pannaan kuntoon. Ensi vaalikaudella valtiontaloutta on vahvistettava vähintään samalla määrällä euroja kuin Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana vuosina 1995–99.

REINO SUMMANEN
TALOUS. Päävaihtoehtoja on kolme: verojen korottaminen, menojen karsiminen ja rakenteelliset muutokset, kuten työurien pidentäminen ja kuntien hoito- ja hoivapalveluiden tuottavuuden parantaminen.
Neljännesprosentin parannus hyvinvointipalveluiden tuottavuudessa supistaisi julkisen talouden kestävyysvajetta yhdellä prosenttiyksiköllä. Yleisen tuottavuuden pitäisi nousta 1,25 prosenttia, että lopputulos olisi sama.
Vaikein asia näyttäisi olevan työurien jatkaminen neljällä vuodella, yhdellä vuodelle alkupäästä ja kolmella vuodella loppupäästä.
Suomessa opiskelut aloitetaan vasta yli 23-vuotiaana ja jäädään eläkkeelle runsaan 59 vuoden iässä. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirrytään keskimäärin jo 52-vuotiaana ja lähes yhtä suurin joukoin kuin vanhuuseläkkeellekin.
Julkisen talouden tuottavuuden kohottamisella ja työikäisen väestön työssäoloaikojen pidentämisellä purettaisiin verotuksen kiristämis- ja menojen karsimispaineita. Pelkästään kunnallisverotukseen kohdistettuna rakenteellisten korjausten tekemättä jättäminen nostaisi keskimääräistä veroprosenttia seitsemän prosenttiyksikköä vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi työeläkemaksuja pitäisi korottaa neljä prosenttiyksikköä.
Vuosikymmenen
talkoot
Vuoden 1990 alun laman valtiontalouteen kovertaman montun täyttämiseen meni yhdeksän vuotta, vaikka urakkaa helpotti voimakas talouskasvu. Alkaneella vuosikymmenellä kasvun ennustetaan jäävän keskimäärin pariin prosenttiin. Samalla ikääntymis- ja eläkemenot kasvavat kiihtyvällä vauhdilla saavuttaen huippunsa 2030-luvulla.
Julkisen talouden kestävyysongelmaa viikolla valottanut valtiovarainministeriön ylijohtaja Jukka Pekkarinen valitti, että vaikka kestävyysvaje sanana alkaakin jo olla kohtuullisen tunnettu äänestäjienkin keskuudessa, itse asiaan ei suhtauduta riittävällä vakavuudella. Kysymys on kuitenkin siitä, kykeneekö Suomi enää rahoittamaan hyvinvointipalvelunsa lähimainkaan nykyperusteisesti.
Veronkorotuksilla ja lisävelanotolla vajetta voidaan toki täyttää jonkin aikaa ja johonkin mittaan, mutta ennen pitkää pää tulee vetävän käteen: velanhoitokulut kasvavat ja syövät aina vain suuremman osan veronkorotuksilla kerätyistä tuloista. Veroastetta ei voida nykyisestä kovin paljoa nostaa ilman, että se vaikuttaisi haitallisesti talouskasvuun – joka ei siis muutoinkaan ole kovin kummoista.
Esko Ahon hallitus (kesk.) ja Paavo Lipposen (sd.) ensimmäinen hallitus toteuttivat yhteensä yli 10 miljardin euron menoleikkaukset. Ne vastasivat 10 prosenttia vuoden 1996 bruttokansantuotteesta. Pelkästään Lipposen hallituksen 4,5 miljardin menosäästöjä vastaavat leikkaukset suhteutettuna nykyiseen kokonaistuotantoon merkitsisivät noin 6,5 miljardin euron valtion menojen supistuksia.
Alijäämä ylijäämäksi
Raportin painelaskelman – ei siis ennusteen tai arvion – mukaan julkisen talouden, valtio, kunnat ja eläkerahastot,  kestävyys eli kyky rahoittaa julkiset menot vaatii ylijäämän, joka vastaa vähintään neljää prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2015. Euroissa se on noin kahdeksan miljardia.
Nykymenolla alijäämä nousee 1,5 prosenttia vuoteen 2015 mennessä bruttokansantuotteesta, eli kestävyysvajeeksi tulee 5,5 prosenttia kokonaistuotannosta.
Vaalitaisteluun valmistautuvat puolueet tuskin ovat eri mieltä siitä, että jotain tarttis tehdä, mutta mitä. Puolueet tuskin käärivät yhtäpitäviä pelastuspaketteja: yksi painottaisi veronkorotuksia, toinen menoleikkauksia ja kolmas panisi puntit suunnilleen tasan.
Näin sen on pakko mennä, ellei julkisten palveluiden tuottavuutta tai eläkkeelle siirtymistä myöhentävistä ratkaisuista saada aikaan päätöksiä ennen vaaliohjelmien painoon menoa.
Ja vaikka saataisiinkin, ensimmäisinä hallitusneuvotteluissa nousevat pöydälle verot ja menot, koska kriisistä pahiten kärsinyt julkisen talouden osa, valtio, ei rakenteellisista korjauksista paljon kostu ainakaan vielä seuraavalla vaalikaudella.
Raportin laatineet valtiovarainministeriön virkamiehet esittävätkin, että ensimmäiseksi tasapainotettaisiin valtiontalous vahvistamalla sitä vuosina 2011–2015 keskimäärin 1,5 miljardilla eurolla vuodessa, eli vähintään nykyarvoon diskontatulla Lipposen ensimmäisen hallituksen euromäärällä.
Sen, miten se tehtäisiin, virkamiehet jättävät poliitikkojen päätettäväksi, mutta esittävät kainon toivomuksen, että uusi hallitus sopisi ”sellaisista tulo- ja menoperusteista, joilla tavoite saavutettaisiin taloudelliselta ja sosiaaliselta kannalta mahdollisimman pienin kustannuksin”.
Pienen vinkin he kuitenkin antavat: menoja tulisi arvioida kaikilta osin kriittisesti.