
Kuvateksti: – Eduskuntavaaleissa 2007 keskusteltiin valtiontalouden jakovarasta. Nyt siihen keskusteluun ei ole mahdollisuuksia, koska valtion budjettiin on
syntynyt 10 miljardin euron vaje suhdannetilanteen myötä, puoluesihteeri
Taru Tujunen sanoo. Kuva Petri Görman
Hämeen Kokoomuksen jäsenyhdistysten toimihenkilöpäivillä Lahdessa pohdittiin 19.9. jo tulevien eduskuntavaalien ehdokasasettelua. Tämän lisäksi seminaarissa keskusteltiin jäsenjärjestöjen tämän hetkisestä valmiudesta vaalityöhön sekä informaation kulusta johtopaikoilta kentälle.
Puoluesihteeri Taru Tujunen oli Lahdessa muistuttamassa kokoomuksen toimihenkilöitä tulevista vuoden 2011 eduskuntavaaleista.
– Ehdokasasettelu on onnistuneen vaalituloksen keskeinen määrittävä tekijä. Se on pidettävä kristallinkirkkaasti mielessä, Tujunen totesi.
Puoluesihteerin mukaan ehdokasasettelussa on päästävä sopusuhtaiseen
lopputulokseen. Listan kokonaisuus on ainoa asia, joka merkitsee.
– Ehdokasasettelulistan on oltava sopusuhtainen ikä-, ammatti- ja sukupuolijakaumaltaan. Sen on vastattava Suomen kansaa yleisilmeeltään.
Suomessa on paljon sellaisia vaalipiirejä, jotka eivät täytä vaalilain tämän hetkistä henkeä ehdokasasettelun osalta.
– Siihen ei ole mitään mahdollisuuksia, että jokaisessa vaalipiirissä kategorisesti järjestetään jäsenäänestys. Sen kaltaisen velvoittavuuden järkevyys voitaisiin arvioida uudelleen, Tujunen pohtii.
Julkinen talous on haasteellinen asia, joka varmasti puhuttaa seuraavien
eduskuntavaalien kampanjoissa.
– Toivon, että vaalibudjetteja ei tehdä tai ylisuuria lupauksia äänestäjille. Jokaisen puolueen on lähdettävä vastuullisesti liikkeelle kohti seuraavia eduskuntavaaleja.
PETRI GÖRMAN
Lue lisää tuoreesta Nykypäivästä!
Etelä-Karjala
Keski-Suomi
Kymenlaakso
Pohjois-Pohjanmaa